Ahjonsuun kauppamuseo
Ahjonsuun kauppamuseo koostuu 1960-luvun kauppainteriööristä ja varastohuoneesta, joissa on alkuperäinen sisustus.
Alisgården
Alisgården esittelee asumista 1800-luvun loppupuolella. Museo sijaitsee Kirkkonummen Lapinkylässä, Evitskogiin vievän tien 113, varrella.
Bromarvin kotiseutumuseo
Bromarvin kotiseutumuseossa on 1920-30 -lukujen tyyliin sisustettu asunto sekä esinenäyttely, jossa merenkululla ja pukumuodilla on huomattava sija.
Degerby Igor
Degerby Igor -museon pääteemana on Porkkalan Parenteesi 1944-1956, jolloin Porkkalan alue oli vuokrattuna Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi.
Evakkomuseo
Evakkomuseon näyttely kertoo Heinjoelta toisen maailmansodan aikana Vihtiin muuttaneiden evakkojen entisestä elämästä Heinjoella.
Fiskarsin museo
Fiskarsin museon näyttelyissä esitellään ruukkilaisten työtä, asumista ja arkielämää 1900-luvun taitteessa.
Gillesgården
Gillesgården – maatalous- ja kotiseutumuseon eri näyttelyt kertovat lähinnä maataloudesta ja sen kehityksestä Pohjan alueella.
Gårdskullan maatalousmuseo
Museossa saa monipuolisen kuvan olosuhteista maaseudulla noin sata vuotta sitten. Museo esittelee erityisesti koneellisen maatalouden kehitystä.
Hangon museo
Hangon museossa järjestetään näyttelyitä, jotka liittyvät kaupunkiin ja/tai sen historiaan. Näyttelyt järjestetään rakennuksessa, joka on vuodelta 1792.
Hangon Rintamamuseo
Hangon Rintamamuseon näyttelyiden avulla museo syventää kävijän tietoja maamme vaikeista vuosista 1939-1945 sekä muista historian ajanjaksoista.
Hvitträsk
Hvitträskin rakennuttivat vuosina 1901-1903 arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen.
Högforsin masuuni
Karkkilan kosken partaalla sijaitseva Högforsin masuuni kertoo takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheista Karkkilassa vuosina 1823 – 1915.
Inkoon kotiseutumuseo
Inkoon kotiseutumuseo eli Gammelgårdenin yli 20 rakennusta antavat monipuolisen kuvan Inkoon vanhasta kansanomaisesta rakennustavasta.
Johannes Lohilammen museo
Museossa on laaja talonpoikaisesineiden kokoelma, jonka maanviljelijä, talousmies ja kulttuurivaikuttaja Johannes Lohilampi on kerännyt Länsi-Uudeltamaalta.
Karkkila-Högforsin työläismuse...
Karkkila-Högforsin työläismuseo on Fagerkullassa sijaitseva ulkomuseoalue, joka kertoo ruukkilaisten kotioloista ja asumisesta 1850 – 1960-luvulla.
Kovelan traktorimuseo
Kovelan traktorimuseo antaa monipuolisen kuvan maatalouden koneellistumisesta. Esillä on runsaasti maatilan koneita ja laitteita.
Lammintalo
Elias Lönnrotin vanhuudenkoti Lammintalo on kiehtova yhdistelmä vanhaa savupirttiä ja 1800-luvun säätyläiskotia.
Lohjan Museo
Lohjan Museo näyttelyt kertovat eri yhteiskuntaluokkien asumisesta ja elämästä Lohjan seudulla.
Länsi-Uudenmaan sairaalamuseo
Länsi-Uudenmaan sairaalamuseossa voi tutustua sairaanhoidon kehitykseen 1900-luvun alusta tähän päivään.
Länsi-Uudenmaan sähkömuseo
Länsi-Uudenmaan sähköteknikoiden sähkömuseossa voi tutustua kodinelektroniikkaan 1930-luvulta vuoteen 2000 saakka.
Malmtorpin talonpoikaismuseo
Malmtorpin talonpoikaismuseo esittelee asumis- ja työoloista maaseudulla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
Meijerimuseo
Valion meijerimuseo, joka sijaitsee Nummen vanhassa meijerissä antaa monipuolisen kuvan meijeritoiminnan vaiheista Suomessa aina 1960-70-luvulle saakka.
Mjölbollstadin parantolamuseo
Mjölbollstadin parantolamuseo kertoo tuberkuloosista, lähinnä keuhkotaudista ja sen hoidosta. Museo sijaitsee Folkhälsanin Karjaan Meltolayksikössä.
Mustion Linna
Mustion Linnan kustavilaistyylisessä sisustuksessa on arvokkaita yksityiskohtia. Erityisen mielenkiintoisia ovat kartanonrouvan salongin maisematapetit.
Nummen kotiseutumuseo
Nummen kotiseutumuseoon kuuluu kanttorila (Ylhäisten ent. ratsutila), rakennettu 1771 ja vieressä sijaitsevat Nummen kaksi pitäjänmakasiinia vuosilta 1780 ja 1849.
Paikkarin torppa
Kansanrunouden kerääjä ja Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot (1802-1884) syntyi Paikkarin torpassa, jonka hänen räätäli-isänsä oli rakentanut vuoden 1800 paikkeilla.
Pusulan museo
Pusulan museo sijaitsee Pusulan keskustassa, entisessä lainajyvästössä. Esillä on maanviljelykseen ja entisaikojen asumis- ja elämistapaan liittyviä asioita.
Ragvaldsin museo
Ragvaldsin museoalue on perinteinen maatila vanhan Kuninkaantien reitin varrella. Tilan 12 rakennusta ovat alkuperäisillä paikoillaan maantien molemmin puolin.
Rakennusalan työvälinemuseo
Museo kertoo rakennustoiminnan kehityksestä 1800-luvulta meidän päiviimme saakka. Museo sijaitsee Siikaranta-opiston yhteydessä.
Siuntion kotiseutumuseo
Siuntion kotiseutumuseon teemoina ovat mm. Porkkalan vuokrakausi, Mona Leon -nuket ja Siuntion esihistoria.
Snappertunan talomuseo
Snappertunassa talomuseossa on mahdollista tutustua siihen, miten 1800-luvun puolivälin saaristotilalla asuttiin.
Storön kauppamuseo
Storön kauppamuseo on 1950-luvun tyyliin sisustettu kauppa sekä varastohuone, jossa on mm. kauppahistoriallinen valokuvanäyttely.
Suomen valimomuseo
Suomen Valimomuseo esittelee valimoteollisuuden vaiheita ja erityisesti tekniikassa tapahtuneita muutoksia.
Tammiharjun museo
Tammiharjun museon näyttely kertoo sairaalan perustamisesta ja varhaisesta historiasta sekä työterapiasta tärkeänä hoitomuotona.
Tammisaaren museokeskus EKTA
Tammisaaren museokeskus EKTA koostuu Tammisaaren historiasta kertovasta perusnäyttelystä sekä samassa pihapiirisssä olevista Porvaristalosta ja Valokuvaamosta.
Tenholan kotiseutumuseo
Tenholan kotiseutumuseolla on asuinrakennus vuodelta 1850, navetta, aitta, luhti, paja, riihi sekä pitäjän vanha lainamakasiini (n. 1790). Kokoelmissa on noin 2 500 esinettä.
Torpin Tykit
Torpin Tykit -museossa voi tutustua tykkeihin, kuljetus- ja muihin sotilasajoneuvoihin, erilaisiin kivääreihin, univormuihin ja muuhun sodankäyntiin liittyvään aineistoon.
Tytyrin kaivosmuseo
Lohjan keskustassa sijaitseva kaivosmuseo vie sinut opastetulla kierroksella aitoon kaivosympäristöön 80 metrin syvyyteen.
Työn museo
Työn museossa on esillä käsityökaluja, jotka liittyvät Tammisaaren Kaivokatu 8:n. Talossa on asunut mm. nahkuri, merimies, leipurimestari ja laivuri.
Vihdin museo
Vihdin museo on kulttuurihistoriallinen museo, joka kerää, tutkii, tallentaa ja esittelee vihtiläistä paikallishistoriaa.
Viljamakasiinimuseo
Viljamakasiinimuseo kertoo vanhan peltoviljelyn eri työvaiheista sekä itse rakennuksesta, eli lainajyvästöstä, ja sen toiminnasta.
